Vartin tauko

​Käykö sinulle koskaan niin, että menee päiviä, viikkoja ja kuukausia, etkä tunne tehneeksi mitään sillä tavalla luovaa kuin haluaisit?

Vuosia? Minulla on tullut välillä pitkiä taukoja. Tässä en nyt tarkoita taukoani täältä blogistani. Teen paljon kuvia, sillä se on rakkain harrastukseni. Olen vain toisinaan hidas laittamaan tuotoksiani tänne. 
​
​Ajatteletko koskaan, että ei kannata aloittaa, kun et ole niin pitkään aikaan vaikka maalannut mitään, tyyliin: ”Olen jäänyt niin paljon jälkeen muista...He, jotka harrastavat (tai tekevät ammatikseen) tätä samaa asiaa, työskentelevät varmaan joka päivä! He osaavat jo niin hyvin, että ei minun nyt kannata...
​On sitä paitsi laitettava pyykit / soitettava kaverille / vietävä koira ulos. Mitä sitä paitsi ehtisin tehdä 15 minuutissa? Pari hassua viivaa?”

​

Kieltämättä 15 minuuttia on melko lyhyt aika. Toisaalta – siinä ajassa ehtii soittaa puhelun, useitakin lyhyitä puheluita. Tai selata sometiliä ja nähdä ehkä… 50 kuvaa?
Hmm. Hassut viivat ovat ainakin minusta toisinaan inspiroivia! Ehtii valmistamaan nopean ruoan – vaikka lämmittämään mikroruoan. (Syökö joku mikroruokaa? Joo, minä ainakin toisinaan.)
Ehtii hyppimään erittäin monta haarahyppyä (huh!). Minäpä kokeilen! (En haarahyppyä tällä kertaa...)

​
Se meni näin:
​

1. Myönnän, siihen meni kyllä aikaa yli 15 minuuttia, että sain auki vanhan kuvankäsittelysovellukseni, saati sitä ennen vanhan tietokoneeni. Mutta, menin kuvankäsittelyohjelmaan Adobe Photoshop Elements (hmm.. melko vanha versio).
2. Avasin valokuvan viime joulukuulta, erään aterian kuvan. Leikkasin kuviotyökalulla siitä palan.
3. Tein uuden tiedoston.
4. Siirsin tekemäni kuviopalasen toiseen kuvatiedostoon.
5. Muokkasin palasta ja tein siitä epäselvän, omanlaisensa kuvion.
6. Monistin kuviota ja kokeilin vanhoja tuttuja välineitä.
7. Hyödynsin aiemmin tekemiäni kuviopintoja.
8. Ja sommittelin kuvan.
9. Rajasin ja tein kehyksen. 
10. Alla näet, millainen kuvasta tuli.

---

​Seuraavana ehkä esiin astuu ’arvioitsija’: Itse, kuten sitä nimitän. ”Jahas, teit sitten tämmöisen? Hän jatkaa:
​
​"Tekevätkö muut tällaisia? Onko tämä mielestäsi huonompi parempi tai yhtä hyvä kuin jonkun toisen tekemä kuva? Olisitko pystynyt parempaan? 
Miksi et käyttänyt enempää aikaa? ” 

”Juu, tein tämmöisen. Nyt oli tämän verran aikaa. Olen tehnyt tämmöisiä aikaisemmin ja minä hyväksyn ne kyllä. Joskus ne onnistuvat, joskus eivät yhtään. Olen työskennellyt saman teeman parissa pitkään. Erilaisten versioiden tekeminen virittää minua löytämään parhaat ideat. Toki tarvitsen välillä aikaa kolme tuntia tai jopa kolme vuotta peräkkäin. Mutta 15-minuuttiset saavat toisinaan minut hyvin virkeäksi. Sano sinä mitä haluat. Tai tee  perässä! ” ’Itse' taitaa mennä sanattomaksi. 

Jos haluaa oppia uutta - tarttua kunnolla haasteeseen, ei toki 15 minuuttia ole riittävästi. Olen huomannut, että moni on tiukka itseään kohtaan, arvioidessaan omaa oikeuttaan esimerkiksi maalata, piirtää, valokuvata jne. Kuvisopettajana olen kohdannut monta kertaa tilanteita, joissa jää käyttämättä monta 15 minuutin jaksoa ja sitten jäljellä on enää viimeinen 15 minuttia kyseessä olevalle kaksoistunnille. Mitäs silloin voisi tehdä?

Voi ottaa vaikka tyhjän paperi ja piirtää siihen oman nimensä. Tehdä sen mahdollisimman pienellä, ja (huom!) sillä kädellä, jolla yleensä ei kirjoita, hyvin oudosti kirjoittaen.

Mitä hyötyä siitä on? 

Tulee käytettyä aivoja, tulee kokeiltua. Voi saada jonkun muun idean… Tekee jotain, mistä tulee toisinaan hyvä mieli. Yritin ainakin!

Entäs sitten, jos peruskoulu tuli käytyä viime tuhannella kuten meikäläisellä?

​No, voi tehdä ihan tuon saman asian.

---